Jos kuulet minun vielä joskus suunnittelevan muuttamista, ole ystävällinen ja päästä minut päiviltä ennen kuin ehdin toteuttaa järjettömän ideani! Olen varma, että kun (kaikki tarpeettomat) tavarat repii kaapeista muuttolaatikoihin, ne turpoavat kymmenkertaisiksi. Miten muuten on selitettävissä se, että viattoman näköiset pikkulokerot suoltavat loppumattoman määrän roinaa jonka uudelleen sijoitteluun tarvittaisiin lentokonehalli?
Huokaus. Asiaan.
Miten ottaa hyviä kuvia lapsista? Nelivuotias ei poseeraa käskystä kameran edessä yhdestä hyvin yksinkertaisesta syystä: koska hän ei tarvitse uutta profiilikuvaa facebookiin. Siksi Isin pitää luoda poseeraus kasvoille erilaisilla kikoilla. Tässä yksi:
Kun haluan kuvia lapsistani nauramassa, voin yrittää hauskuuttaa heitä kameran takaa. Kuitenkin jopa minun geeneilläni tuotetut jälkeläiset haistavat yleensä tempun tarkoituksen ja koko homma menee teennäiseksi naaman vääntelyksi – objektiivin molemmin puolin. Toinen ongelma Isin hauskuuttamisyrityksissä on se, että toistoja tulee yleensä harmittavan vähän.
Yksi loistava tapa saada aikaan aito nauru tai joku muu tunneskaalan ilmentymä on keksiä joku hassu peli, jota kaksi lasta voi vaikka pelata keskenään. Tämän sivun kuvat on otettu leikistä nimeltä “Arvaa tunne”. Siinä isi kuiskaa toisen lapsen korvaan jonkun tunteen (iloinen, pelästynyt, miettivä, emansipoitunut) jonka toinen peluri yrittää esityksen perusteella arvata. Pelin voi kääntää myös niin, että isi arvaa tunteen, jonka peluri(t) keksii itse.
Usein jätän itse esitysvaiheen kokonaan kuvaamatta, koska sen tarkoituksena on vain laukaista oikeasta tai riemukkaan väärästä arvauksesta syntyvä spontaani ilo. Näin voin myös keskittyä välillä kokonaan lapsen touhuun ilman kuvaamista. Kun riemu repeää, on oikea hetki napata nauru muistikortille!
Nyt takaisin purkamaan ahdistust… turhautum… raiv… viimeisiä muuttolaatikoita!
Kiitos kun luit,
- Jouni
Tämä vinkki toimii ymmärtääkseni vain lapsi-ikäisillä malleilla. Tunteen arvaaminen väärin ei sitten isompana tuota samanlaista spontaania iloa.
Jep! Suosittelen siis toteuttamaan tämän ennen kuin on myöhäistä
Kiitos hyvästä vinkistä. Jos ei niitä pelureita löydy, voi kuvaaja sanoa lapselle että keksipäs ilmeitä ja mä yritän arvata aina kuvan jälkeen.
Onneksi itselläni on kaksi mallia vuosimallia 04 ja 05 jotka jo osaavat poseerata ohjeiden mukaan.
Toinen tapa kuvata lapsia on antaa heidän vaan leikkiä ulkona tai studiossa ja kuvata heti kun niitäå oikeita asentoja ja ilmeitä tulee vastaan.
Kiitos, Artur kommenteista. Onnittelut “omatekoisista” malleista – valokuvaavan Isän toiveita kuunteleva lapsi on monesti ainakin minulle vain kaukainen haave
.
Kaikki variaatiot leikistä ovat plussaa, ja kuten sanoit, välillä on parempi olla paparazzi kuin ohjaaja!
Käykääpä lukaisemassa myös Arturin blogia – kauniita lapsikuvia ja hyviä kuvausvinkkejä: http://www.arturgajewski.com/blog/