subscribe
Vinkkejä – Lapsikuvaaja Jouni Kallio, Jyväskylä

Lapsikuvaus

Lasten huijaaminen: Pilalle menneet passikuvat

Laitoin aiemmin ohjeet ja sapluunatiedoston passikuvien ottamiseen ja muokkaamiseen kotikonstein (katso täältä).

Passikuvat on hankittu ja passihakemukset onnistuneesti jätetty. Mitäs seuraavaksi? Kaivataanko tätä tiedostoa yhtä usein kuin Jutilaa kauppatorilla  (noin 10 vuoden välein)? Ei – kyllä tällä on käyttöä selvästi useammin…

Harvat lapset tykkäävät valokuvissa poseeraamisesta. Meidän perheessä kameran edessä olemisesta nauttii pyöreät 0% asukkaista. Onneksi lasten osalta tähän on mahdollista kehitellä poikkeuksia, mikä tosin vaatii kuvaajalta hieman mielikuvitusta. Tarkoituksenani on tulevina kuukausina antaa vinkkejä leikeistä ja touhuista joiden lomassa lapsista saa hauskoja kuvia. Tässä ensimmäinen:

Passikuvaaja

“Hyvää päivää nuori herra, oletteko matkalla Austraaliaan katsomaan kenguruita? Onko teillä ulkomaille vaadittavaa passia? Otetaanpa teistä sitten passikuva. Muistakaa, passikuvassa ei missään nimessä saa hymyillä, irvistää, väännellä naamaa tai kaivaa nenää! Valmiina? Otan kuvan kolmannella: 1…2…3″

Leikin idea on tietenkin, että kolmosella lapsi keksii hauskan irvistyksen, jolla koko kuva mene aivan “pieleen”. Ja ei kun uudestaan! Meillä vappubileiden lapsiporukka olisi jaksanut jatkaa tätä leikkiä paljon kuvaajaa kauemmin.

Kuvien ottamisen jälkeen ne voi sovitella passikuvausvinkistä tuttuun tiedostoon ja tilata kuvat vaikka jonkun nettipalvelun kautta. Itse tilasin pari näitä lompakkoon laitettaviksi. Piristää kummasti päivää kun pankkikorttia kaivellessa vastaan tulee omien geenien tuotos ihastuttavimmillaan!

Pari vinkkiä:

  • Valitse kuviin valkoinen tausta, eteen vaikka jakkara
  • Valotusvinkit voit lukea varsinaisesta passikuvajutusta
  • Älä jätä kuvaamista pelkästään irvistykseen. Monissa leikeissä kikkana on saada lapset tekemään jotain “tekohauskaa”, joka laukaisee lapsen luonnollisen riemun. Ja isin kameran!

Hyviä passikuvanpilaushetkiä, kiitos kun luit,

- Jouni

Share

4 Comments to “Lasten huijaaminen: Pilalle menneet passikuvat”

  1. Tere!

    Tästä vinkistä tuli meidän lastenkutsujen lähes kohokohta. Vieraille saatiin jälkeenpäin toimitettua h-i-e-n-o-t passikuvat muistoksi.

    Kiitosta vaan jälleen kerran vinkistä… Tekaisin taustaksi pahvista pelle/inkkari/prinsessa -taustapahvin, josta pilkisti lapsukaisen pää.

    Kiitosta vaan jälleen kerran vinkistä…

Leave a Reply

Jatka lausetta jos et ole spam-robootti:

Notify me of followup comments via e-mail. You can also subscribe without commenting.

Uusimmat kirjoitukset

  • Mitä tehdä kuville (osa 5): Sisustustarrat Mitä tehdä kuville (osa 5): Sisustustarrat
    Sarjassamme “Onko seinillä tosiaan vielä tilaa jollekin valokuviin liittyvälle?!” on päästy jaksoon jossa liimaillaan omatekoisia tarroja seinälle. Huomaan [...]
  • Mitä tehdä kuville (osa 4): Juliste Mitä tehdä kuville (osa 4): Juliste
    Jounin suosittu sisustussarja “Isi täyttää seinät” saa tällä kertaa jatkoa WC:n koristelusta (lue myös aikaisemmat jaksot: Canvastaulu ja [...]
  • Uimakelejä odotellessa Uimakelejä odotellessa
    Hetki sitten kirjoittelin kuvien organisoinnista ja siinä yhteydessä myös Photoshopista. Ennen kuin sukellan sen syvemmin kuvankäsittelyn maailmaan, otetaan [...]
  • Aikamatkalla Aikamatkalla
    Blogi on ollut antibioottihöyryisellä flunssatauolla – ja nyt jälleen lähellä ja läsnä kuin keskellä yötä vuoteeseen kömpivä kylmäjalkainen [...]
  • Kuvat koneelle ja suojaan Kuvat koneelle ja suojaan
    Muistatko vielä ajan, jolloin lomamatkan jälkeen kehitykseen vietiin jopa kaksi 36 kuvan filmirullaa? Näistä kuvista puolet oli säästämisen [...]

Itkuhälytin (postilista)